Turvallisuus ja hoito

Koiranpentu on luonnostaan liikuttavan utelias ja innokas leikkimään. Uteliaisuus voi kuitenkin joskus kostautua. Siksi on tärkeää pitää kotiympäristö turvallisena ja totuttaa pentu säännöllisiin hoitokäsittelyihin.

Turvallisuus
Onko kotisi turvallinen koiranpennulle? Poista pennun ulottuvilta kaikki, mistä saattaa olla sille vaaraa. Muista erityisesti kengät, sähköjohdot, pyykinpesu- ja valkaisuaineet, jäänestoaineet ja puhdistusnesteet. Myös jotkin huonekasvit ovat vaarallisia: esimerkiksi liljat, liuskavehka, joulutähti ja kirjovehka ovat myrkyllisiä koirille. Varmista myös, että pennun leikkipaikka ulkona on turvallinen, äläkä jätä sitä koskaan ulos yksin. (Jollei sinulla sitten ole aidattua ja turvallista pihaa, jossa pentu voi leikkiä myös yksin.)

Hoitaminen
Säännöllinen hoito kaunistaa koiraasi. Käsittelyyn tottunutta koiraa on myös helpompi käyttää eläinlääkärissä. Päivittäinen harjaaminen poistaa kuolleet karvat, lian ja mahdolliset loiset pennun turkista. Leikkaa pennun kynnet kahden–kolmen viikon välein. Näin sen olo on mukavampi, ja kynsien leikkuu säästää myös kotisi sisustusta. Pyydä eläinlääkäriä näyttämään, miten koiran kynnet leikataan. Monet eläinlääkärit suosittelevat koiran hampaiden säännöllistä kotihoitoa hammassairauksien ehkäisemiseksi. Opeta koirasi nauttimaan hoitokäsittelyistä makupalojen, lelujen, vuolaiden kehujen sekä rakkauden avulla.

Turvallisuus ja hoito: Periaatteet

1. Poista kaikki vaaralliset esineet ja aineet koiran ulottuvilta.
2. Älä jätä pentua ilman valvontaa.
3. Harjaa pentu päivittäin.
4. Leikkaa pennun kynnet kahden–kolmen viikon välein.
5. Harjaa pennun hampaat päivittäin.