Koirien ylipaino
Rakastamme neljäjalkaisia ystäviämme syvästi, mutta tapa jolla usein ruokimme koiriamme, kertoo usein aivan jostain muusta. Koira tarvitsee tasapainoisen ruokavalion ja säännöllistä liikuntaa kuten ihminenkin. Koirien ylipainoisuus on yleistyvä ongelma ja syy piilee yleensä liiallisessa ruokinnassa.
Tuoreen tutkimuksen mukaan joka viides omistaja myöntää ruokkivansa lemmikkiään liikaa ja 60 % omistajista myöntää antavansa koiralle ylimääräisiä herkkuja.
Kieltäytyminen saattaa olla vaikeaa, mutta täytyy muistaa, että koira odottaa miltei aina seuraavaa ruokailukertaa ja saattaa siitä syystä vaikuttaa nälkäiseltä myös silloin, kun sillä todellisuudessa ei ole nälkä.
Lisäksi jotkin koirarodut ovat keskimääräistä hanakampia lihomaan. Walthamin lemmikkieläinten ruokintatutkimuskeskuksen suorittaman tutkimuksen mukaan herkästi lihovia koirarotuja ovat mm. mäyräkoirat, labradorinnoutajat, cockerspanielit, carinterrierit, shetlanninlammaskoirat, bassetit, cavalier kingcharlesinspanielit ja beaglet.
Ylipainoisuutta voi aiheuttaa myös kilpirauhasen vajaatoiminta. Tämä on yleisempää vanhemmilla koirilla, joten koiran karvapeitteen ja ihon kunto, mahdollinen kasvanut ruokahalu, janoisuus, lihaskipu, jäykkyys tai ontuminen kannattaa tarkistaa ennen kuin koiraa epäillään pelkästä ahneudesta. Mikäli koirassa havaitaan jotain edellä mainituista, koira täytyy viedä eläinlääkärin vastaanotolle sairauden hoitamisen aloittamiseksi.
Ylipainoisuus on vakava ongelma. Ylipainoinen koira on alttiimpi loukkaantumisille, sen sydän, keuhkot, maksa, munuaiset ja nivelet rasittuvat enemmän ja mahdolliset leikkaukset ovat myös vaarallisempia tällaiselle koiralle. Koiran pyöristyessä, myös sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksien, selkäkipujen, diabeteksen, ihotautien ja heikon lämmönsietokyvyn riski kasvaa.
Koiran lihominen tapahtuu yleensä pikkuhiljaa ja siihen kiinnitetään usein huomiota vasta eläinlääkärin vastaanotolla. Mutta koiran ylipainoisuuden määrittelyyn ei kuitenkaan tarvita vaakaa, vaan koiran paino voidaan tarkistaa viikoittain asettumalla seisomaan koiran eteen ja juoksuttamalla sormia koiran kylkiä pitkin. Mikäli koiran kylkiluut tuntuvat vielä ihon lävitse, kaikki on hyvin. Mikäli kylkiluita ei etsinnöistä huolimatta tunnu, koiran ruokavalio kaipaa peruskorjausta. Vaihtoehtoisesti voit myös katsoa koiraa ylhäältä päin sen seisoessa paikoillaan ja jos vyötäröä ei näy, koiran ruokintaa täytyy muuttaa. Ylimääräinen rasva kerääntyy koirilla yleensä olkapäihin, selkärangan tuntumaan ja hännänjuureen, joten myös nämä kohdat kannattaa tarkistaa. Tarkastele myös koirasi siluettia. Mikäli koira on hyvässä kunnossa, takaruumis on kapeampi ja noudattelee koiran ääriviivoja eikä roiku matalammalla.
Luffen mahdollisen lihavuuden havaitseminen ja sitä seuraava ruokavalion muuttaminen on helppoa näiden yksinkertaisten tarkastusten avulla.