Koirien peruskoulutus

Kaikki pitävät koirasta, joka tulee kutsuttaessa, mutta kuuliaisuus ei ole koiran luonnollinen ominaisuus. Kaikki perustuu koulutukseen, joten esittelemmekin muutamia koiran koulutuksen pääperiaatteita, jotta pääsisit alkuun.

Ihmisistä poiketen, koira ei erota oikeaa väärästä, vaan koiran käyttäytyminen perustuu mielleyhtymiin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että mikäli jollain teolla on miellyttäviä seurauksia, koira toistaa sen. Mikäli jokin teko puolestaan aiheuttaa epämiellyttäviä kokemuksia, koira välttää sitä. Tästä syystä koiraa koulutettaessa on ehdottoman tärkeää palkita ja vahvistaa koiran toivottavaa käytöstä.

Myös palkitsemistavan täytyy olla sopiva. Mikäli koira reagoi hyvin ruokaan, sitä kannattaa palkita suosikkiherkulla. Jos koira reagoi positiivisesti kehuihin, sitä täytyy kehua todella perusteellisesti. Myös mukavaa silitystä voidaan käyttää palkintona. Useimmat koirat pitävät myötäkarvaan silittämisestä ja myös rinnan rapsutuksesta. Heiluva häntä kertoo sinun olevan oikeilla jäljillä.

Koulutus on helpointa silloin, kun koira on motivoitunut. Koira osaa arvostaa palkinnoksi saamaansa herkkua eniten juuri silloin, kun se on hiukan nälkäinen. Samoin kehut ja huomio toimivat parhaiten silloin, kun koira ei ole nähnyt sinua vähään aikaan. Koulutusajankohdat kannattaa siis valita tarkkaan ja ajoittaa ne vaikkapa ennen ruokailua tai heti kotiin saapumisen jälkeen.

Ei-toivottavaa käytöstä voidaan karsia rajoittamalla palkinnon saantia. Tämä toimii yleensä paremmin kuin rankaiseminen, mutta mikäli kurinpalautusta kuitenkin tarvitaan, selkeä "EI!" tai nopea nykäisy kaulapannasta riittää.

Ajoitus on ensiarvoisen tärkeätä. Anna käsky, odota koiran reagointia ja mikäli koira reagoi toivotulla tavalla, palkitse koiraa välittömästi. Mikäli palkitsemista ei suoriteta heti koiran reagoidessa toivotulla tavalla, se ei enää yhdistä annettua palkintoa käytökseensä. Yhdenmukaisuus on myös tärkeää. Käytä samoja, lyhyitä käskyjä. Esimerkiksi käskyjen "Istu!" ja "Istu alas!" vaihteleva käyttö saa koiran vain hämmentymään.

Kouluta koiraa erilaisissa ympäristöissä tottelevaisuuden kehittämiseksi ja anna koiralle paljon suullista palautetta. Koiran tullessa käskystä, sitä täytyy palkita jo siinä vaiheessa, kun se lähtee liikkeelle. Muista myös tarvittaessa komentaa koiraa. Koira ei välttämättä ymmärrä sanoja, mutta se oppii kyllä pian tunnistamaan äänensävyn.

Kaikkien tärkeintä on kuitenkin nauttia koiran kouluttamisesta. Alaikärajaa koiran kouluttamiselle ei ole, mutta oppilaan motivaatio säilyy parhaiten, mikäli koulutustuokiot pidetään viiden tai kymmenen minuutin mittaisina. Jokainen koulutushetki kannattaa päättää mukaviin tunnelmiin jo tutulla käskyllä, jonka koira osaa ja josta sitä varmasti myös palkitaan. Älä myöskään odota näkyviä tuloksia liian nopeasti, vaan etene hitaasti mutta varmasti.

Käskystä tuleminen

Koiran peruskoulutukseen kuuluu käskystä tuleminen. Tämän perustaidon opettamisen tarvitaan hyvä, tukeva kaulapanta (metallista kaulapantaa ei suositella) ja koiran päivittäiset ruoka-annokset täytyy myös jakaa 5-10 osaan.

1.vaihe: Odota koiran ruokailuaikaan saakka ja pyydä sitten avustajaa pitämään koiraa kevyesti kaulapannasta. Näytä koiralle ruoka-annos ja peräydy sitten noin kymmenen askeleen verran. Kumarru alas ja kutsu koiraa koiran nimellä ja käskyllä. Mikäli esimerkiksi "Tänne!" käskyn käyttö on aiemmin epäonnistunut, käskyä voidaan vaihtaa, mutta muista kuitenkin jatkaa valitun käskyn käyttämistä.

Pitele koiran ruokakuppia koiran edessä ja siirrä sitä itseesi päin koiran alkaessa lähestyä. Kehu koiraa runsaasti, laita ruokakuppi lattialle ja anna koiran syödä. Älä kuitenkaan tässä vaiheessa hämmennä koiraa muita käskyjä käyttämällä. Toista harjoitus jokaisen ruokailukerran yhteydessä, mutta älä kuitenkaan anna koiralle muita herkkuja. Koiran oma ruoka toimii tässä vaiheessa palkintona.

2.vaihe: Koiran tullessa käskystä luokse, pyydä avustajaa pitelemään koiraa, näytä ruoka-annosta koiralle ja siirry pois koiran näkyvistä. Varmista, että avustaja varmasti päästää koiran irti silloin, kun kutsut sitä. Harjoittele tätä mahdollisimman erilaisissa paikoissa, kunnes harjoittelu muuttuu leikiksi ja koira tulee käskystä mielellään.

3. vaihe: Nyt voidaan ryhtyä harjoittelemaan "Istu!" käskyä. Toimi edellä kuvatulla tavalla, mutta nosta ruokakuppia koiran saapuessa luokse. Koiran nostaessa päätään, se siirtyy melkein istuvaan asentoon. Kehu koiraa ja anna ruoka sille välittömästi.